torstai 26. helmikuuta 2015

Tyhmä ja tyhmempi Sydneyssä osa 2





Heippa taas! Nyt on aika taas kaivella muistia ja miettiä, että mitä siellä Sydneyssä tulikaan tehtyä ja tyhmäiltyä. Aloitan nyt kuitenkin pienellä ihmettelyllä ja kysymyksellä, että MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA, että kaikki parhaimmat kuvat, mitä Sydneyssä otin, on kadonnut johonkin bittiavaruuteen ja jäljellä on vaan tällaisia "ihan ok räpsäisyjä".No jaa, mutta nyt asiaan, eli selostukseen Sydneyn päivistä numero 2,3 ja 4.

Uuden vuoden sekoilujen (lue Tyhmä ja tyhmempi Sydneyssä osa 1...) jälkeen oltiin niin väsyneitä, että haluttiin seuraava päivä vaan lepäillä hotellihuoneessa ja tutkia kaupunkia paremmin vasta illemmalla. Heräiltiin joskus 12 aikaan ja lähdettiin käymään läheisessä ostoskeskuksessa ostamassa vähän aamupalatarpeita. Sen jälkeen lukittauduttiin hotellihuoneeseen, syötiin rauhassa ja katsottiin muumeja (:D) mun läppäriltä.

Myöhemmin iltapäivällä otettiin bussi kaupunkiin ja päätettiin tutkia paremmin oopperatalon ympäristöä ja Sydneyn keskustaa. Meidän suureksi ihmetykseksi kaupunki oli ihan tyhjillään, joten otettiin vaan parit kuvat, syötiin ranskalaiset ja lähdettiin melkein heti takaisin päin.

Seuraavana päivänä oli aika vaihtaa majapaikkaa hostelliin, joten otettiin taas rinkat selkään ja lähdettiin kohti bussipysäkkiä. Sydneyssähän julkinen liikenne ei tosiaan ollut ihan parasta, joten perille päästäksemme meidän piti taas ottaa kolme bussia. Hostelli vaikutti aluksi ihan kivalta ja jätettiin tavarat sinne hyvillä mielin ja lähdettiin taas tutkimaan vähän kaupunkia. Kuitenkin, kun palattiin takaisin, niin saatiin huomata, että kaikki meidän huoneen kaapit ja vessa oli ihan täynnä torakoita!!! Seuraavat viisi päivää saatiinkin siis viettää kiljuen ja torakoita ruuista ja matkatavaroista hätistellen.

Viikon aikana (nyt en enää jaksa muistaa päivien järjestystä!) käytiin myös Sydneyn lähellä olevilla Sinisillä vuorilla, josta yllä olevat kuvatkin on otettu!

Tämän hetkisistä kuulumisista vielä sen verran, että oon nyt vihdoinkin saanut arkkitehtuurin ennakkotehtävät lähetettyä Suomen yliopistoihin ja myös portfoliot ja hakemukset lähetettyä... Skotlantiin (arkkitehtuuria sinnekin)! Saa nyt nähdä miten käy :) mutta oli miten oli, nyt voin taas keskittyä enemmän myös blogin kirjoittamiseen, jippii! Lisää tyhmäilystä Sydneyssä saatte kuulla sitten ensi kerralla! Veera